Panimopäivitys osa 1: Höyryn- ja kosteuden poisto keiton aikana

Panimomme rakennusosastolta Jaakko moi, tässä tekstissä käymme läpi panimotilojemme parannusprosessin haastetta. Ensimmäisen keiton aikoihin, loppuvuonna 2017, totesimme isojen kattiloidemme tuottaman paljon vesihöyryä ja kosteutta keiton aikana, mitä tuotantotilojen painovoimainen ilmanvaihto ei pysty siirtämään ulos.

Saimme keitot suoritettua kuitenkin kunnialla loppuun, mutta seuraavaa kertaa ajatellen tähän asiaan oli saatava muutos. Suoraan ajatuksemme suuntautui koneelliseen ilmanpoistoon keittokattilan päälle, mikä on ikään kuin iso liesituuletin. Kyseisen teknisen ratkaisun mitoituksen jätimme ammattilaisille, tässä tapauksessa kaverin kautta tutulle Onninen Oy:n myyjälle. Karkea suunnittelu tehtiin kuitenkin itse. 

Ilmanvaihtoputken linja tulisi olemaan noin kolme metriä pitkä kattilan päältä ulkoseinän läpivientiin asti. Ilmanvaihtoputken halkaisijaksi määräytyi standardikokoinen 125 mm putki, jonka puhallus/imu hoidetaan kanavapuhaltimella, joka asennetaan suoraan ilmanvaihtoputkeen. Kanavapuhallinta käskytetään tyristorisäätimellä, jonka avulla voimme muuttaa –puhaltimen pyörimisnopeutta tarpeen mukaan.

Tässä vaiheessa putken koko ja kanavapuhallin oli siis käsitelty. Seinään tehtävä läpivienti ei ollut myöskään minkäänlainen ongelma. Takaisinvirtaus ajalle jolloin emme keitä olutta (kyllä, niitäkin on) pystytään myös sulkemaan käsikäyttöisellä kanavasulkuventtiilillä. Sulkuventtiili on asennettu kanavapuhaltimen ja ulostulon väliin, mahdollisimman lähelle seinää. Kyseisen sulkuventtiilin läppä mikä sulkee ilmanvaihtokanavan, on kumihuulella/tiivisteellä varustettu ja näin ollen sulkuasennossa erittäin tiivis. Ei pääse lämmöt karkaamaan venttiilin ollessa kiinni.

Enää ainoana kysymysmerkkinä tässä projektissa oli kerääjäkotelo kattiloiden päälle. Ensi alkuun mietimme, että rakentaisimme itse pellistä jonkinlaisen kerääjäkotelon, joka yhtyy 125 mm pyöreään ilmanvaihtokanavaan toisesta päästä. Tämän vaiheen suunnittelu ei ehtinyt omasta päästä pidemmälle, kun mietin taas, että mitä löytyy valmiina. Käynti paikallisessa LVI-liikkeessäpaljasti, että suoria kerääjäkoteloita ei ollut listoilla myynnissä, mutta vastaava rakennelma oli mahdollista toteuttaa adaptereilla. 125 mm putkella pääsee adapterilla 200 mm putkeen ja 200 mm putkesta pääsee adapterilla 400 mm putkeen. Mietin asiaa noin 5 sekuntia, 400 mm. Sehän riittää. Hintakaan ei ollut sen kalliimpi, kuin itse itse rakennettu kotelo, hyvä ja antoisa käynti kyseiseen liikkeeseen.

Asennus ei osoittautunut myöskään ongelmaksi, askartelin tämän rakennelman sähköasentajakaverini kanssa paikalleen. Ensiksi oli saatava seinään reikä, tähän käytimme 133 mm reikäporaa/kuppiterää, josta 125 mm putki menee hyvin läpi ja läpiviennin seinämille jää vielä pelivaraa uretaanivaahdon kanssa eristämiseen. 

Kattoon asennettiin ruuvikiinnikkeet putkenkannattimille suoraan sisäkattopaneeleiden koolauspuihin. Näistä kiinnikkeistä oli tultava alaspäin noin 120 mm kanavapuhaltimen rakenteesta johtuen, tämä hoidettiin M8 kierretangolla. Ilmanvaihtoputket leikkattiin oikeaan mittaan ja kasattiin yhteen puhaltimien kanssa. Käytimme oikeaoppisesti putkien liitoksissa vielä vetoniitti varmistusta. Seinän läpivientiputki ja kanavapuhallin kasattiin yhtenä kokonaisuutena ja kiinnitettiin erikseen. Kaikki muut kanavapuhaltimelta eteenpäin kasattiin valmiiksi ja nostettiin kasauksen jälkeen suoraan kiinnikkeisiin kiinni.

Itse asennukseen taisi kulua hurjat kaksi tuntia. Sähkötöiden ja –kytkentöjen osuuden hoiti tosiaan sähköasentajana toimiva kaverini. Kytkettäväksi jäi siis kanavapuhallin, joka kytkettiin vikavirtasuojan kautta ja tyristorisäätimellä varustettuna. Näistä hommista kiitos Pasille.

Asennuksen jälkeen koko paketti oli välittömästi valmis käytettäväksi ja jo ensimmäisellä koekäytöllä selvisi, että tämän laitteiston imuteho riittää varmasti keiton aikana. Kohta pääsemme kokeilemaan uutta laitteistoa tositoimissa, mutta henkilökohtaisesti en hetkeäkään epäile laitteiston toimivuutta tai riittävyyttä kyseiseen käyttötarkoitukseen.

-Jaakko

Ensipuraisu: Koe-erä No. 1: WLP351 & WLP500

Tällä kertaa maistellaan oluita, jotka ovat ensimmäisiä panoja uusilla 60 litran kattiloilla. 2017 vuoden lopulla oli ensimmäinen panopäivä, jonka lopputuloksena saatiin kolme olutta samalla vierteellä. Vierteen vahvemmasta etuosasta keiteltiin herkullinen DIPA, josta lisää myöhemmin. Loppuvierre keiteltiin ja jaettiin kahteen käymisastiaan tätä hiivavertailua varten. Toisen astian vierre käytettiin White Labsin WLP–351 -hiivalla (Bavarian Weizen ale) ja toinen WLP-500 -hiivalla (Monastery ale). Kumpikaan hiiva ei ole kovin perinteinen pale ale -hiiva, mutta kokeilujen tekeminen on aina mukavaa.

Speksit:

7,1 Alk. Vol. % (6,3 WLP500), 65 IBU, 12 EBC

Erä: #37.1 & 37.2

Pantu: 26.11.2017

Astioitu: 10.12.2017

Maltaat: Pilsner, Vienna, Munich, Vehnä & Kaurahiutale

Humalat: Galena & Mosaic

Hiiva: WLP 351 – Bavarian weizen ale & WLP 500 – Monastery ale

Muuta: Irish Mossia (kirkaste)

Oluenpano-olut: Smoked porter – Alaskan Brewing Co.

Ensimmäisenä maisteluun WLP-351 -versio. Lasiin kaatuu kultaisen oranssia, hieman sameaa olutta tiheällä valkoisella vaahdolla. Tuoksu on yllättävän neutraali. Olemme kerran aiemmin panneet Hopfenweissea samalla hiivalla ja huomasimme saman asian. Tämä hiiva peittää tehokkaasti humalan. Tätä hiivaa pitäisi testata perinteisempään vehnäolueen ja suuremmissa lämpötiloissa, koska tuoksussa ei myöskään ole paljoa vehnälle perinteisiä banaanin ja neilikan aromeja. Käymisen aikana olut antoi lagerkäymisestä tuttuja pistäviä rikin virhemakuja, mutta ne ovat pullossa kadonneet aika hyvin. Tuoksu on leipäinen, viljainen, kevyen persikkainen ja sitruksinen, taustalla lymyilee perinteisempiä vehnän banaania ja mausteisuutta. Mosaicin tarjoamaa trooppista hedelmää ei näy missään. Maku on kuiva, greippinen, maltainen ja vähän yrttinen. Suutuntuma on vielä vähän kevyt, mutta paranee varmasti iän myötä. Katkero on lempeän greippinen, sitä saisi olla omaan makuun enemmän. Uuden laitteiston ensimmäisessä keitossa ei käytetty mitään veden säätöä, kuten kipsiä, millä olutta olisi saatu ehkä vähän raikkaammaksi.

Seuraavaksi käsittelyyn WLP-500 -versio. Lasiin kaatuu saman väristä, ehkä vähän kirkkaampaa olutta. Hiilihapot ovat tässäkin oluessa samalla tasolla. Tuoksu on parempi kuin edellisessä. Siinä on kuivaa mausteisuutta, aprikoosia, appelsiininkuorta, viikunaa ja vähän leipäistä mallasta. Tämäkin hiiva syö aika hyvin humalan pois, räikeää Mosaicia ei löydy taaskaan, mutta hiivan hedelmäisyys paikkaa. Maku jatkaa vahvasti tuoksun linjoilla, belgihedelmää ja mausteisuutta greipin puraisulla. Vaikka WLP-351 -versio kävi useamman ominaispainopisteen kuivemmaksi, tämä olut tuntuu paljon kuivemmalta. Hiivan mausteisuus varmaan aiheuttaa tällaisia tuntemuksia. Suutuntumasta ja katkerosta jää samanlaiset fiilikset kuin edellisessä oluessa.

Tämä oli kiinnostava kokeilu, vaikka kumpikaan olut ei ollut täysin onnistunut. Saatiinpahan kokeilun jäljiltä hiivapankkiin hiivat talteen. WLP-351:stä pannaan varmaan seuraavaksi Dunkelweizenia ja WLP-500 sopisi luultavasti hyvin esimerkiksi Tripeliin. Uusi isompi laitteisto mahdollistaa kokeilua todella paljon. Onhan se tylsää juoda 60 litraa samaa olutta, jos olisi mahdollista saada vaikka 4 erilaista olutta samalla vaivalla.

-        Ville, Anssi & Jaakko

Kellarin kätköistä: Plevnan Siperia 15*

Tällä kertaa kellarista löytyi suomalaista imperial stouttia. Plevnan panimoravintola on tarjonnut herkkujaan tamperelaisille jo vuodesta 1994. Melkein kaikki panimon tuottama olut myydään suoraan ravintolan hanoista, mutta välillä näitä herkkuja on päätynyt ihan pulloonkin. Plevnan Siperia on tiukasti humaloitu imperial stout, jota on löytynyt muutamana vuotena myös Alkosta (13, 15, 16?). Tämä on kellarin viimeinen pullo 15-erää, 16-erää vielä löytyykin.

Speksit:

Panimo: Koskipanimo (Panimoravintola Plevna)

Olut: Siperia

Oluttyyli: Imperial stout

Vahvuus: 8 Vol. %

Lasiin valuu mustaa, melkein öljyistä eliksiiriä. Oluen päälle asettuu kevyt mokan ruskea vaahto. Tuoksu iskee kimppuun kovalla moukarilla. Tuoreen version vahva humalan sitrus ja pihka ovat vaihtuneet lakritsaan ja nokipannukahviin. Tuoksussa tummaa suklaata, espressoa, lakritsanjuurta, paahdettua leipää, kevyttä toffeeta ja savua. Maku on pyöristynyt oikein lempeäksi: maitosuklaata, kuivakakkua, yrttisyyttä, suolaista karamellia ja vähän pihkaa. suutuntuma on herkullisen öljyinen, josta herää tiukkaan katkeroon. 

En kyllä osaa päättää, kumpi on parempi, tuore vai kypsynyt tuote. Tuoreen tavaran greippipuraisu on kyllä hekumallinen, mutta pehmeän lakritsainen nokipannukahvi on myös herkullista. Sovitaan, että tämä on tasapeli ja juodaan vaan paljon Siperiaa, tuoretta ja kypsyteltyä.

-        Ville