Etikettigalleria

Tällä sivulla esittelemme kotioluidemme etikettejä. Mielestämme tuote ei ole valmis ennen kuin siinä on oma etiketti. Panimon etiketeissä ei ole mitään selkeää linjaa. Ne on suunniteltu enemmän fiilispohjalta joka kerta.



Proto IPA #1, #20 #36 #52
Panimon ensimmäinen olut ikinä, josta tehty myös kaksi päivitettyä versiota. Ensimmäisen oluen keittoa muistellaan Proto IPA Vol. 2:n ensipuraisussa.



Valkoinen jänis #2
Panimon toinen olut oli kevyt ja raikas belgi pale ale, joka keiteltiin samaan aikaan ensimmäisen oluen kanssa.



Metsänpeikko #3
Panimon kolmas olut oli turpeisen savuinen weizenbock. Hiiva käytti kuitenkin lopputuloksen todella kuivaksi. Tämä olut pitäisi tehdä uudestaan uudella laitteistolla ja kokemuksella.


Menninkäinen #4
Metsänpeikon kanssa samaan aikaan pantu rukiinen punertava saison, jota on tehty myös uudestaan eri nimillä. 


Hot rod moottoriöljy #5
Rukiinen soutti, josta on myöskin tehty useampia versioita eri nimillä. 


Sommerweisse #6
Tähän kesäiseen vehnäolueen lähdettiin suunnittelemaan Saksalaisista oluista tuttua kaksiosaista etikettiä ja lisäksi vielä korkin päälle sinetti.


Auteretar #7
Tämän savusaunaoluen (musta-savu-witbier)  etiketin kuva on otettu saman saunan seinästä, jonka portailla kyseinen olut pantu.


Punainen unelma #8
Kevyesti korjailtu versio punertavasta ruissaisonista.


Musta kulta #9
Ruisportteri, joka maistui myös Reittausblogille. Oluesta on nyt myös ímperial-versio uudella laitteistolla. 


Omenasiideri #10
Panimon ensimmäinen siiderikokeilu, joka on tehty kaupan paströimattomalla luomuomenamehulla. 


Quattro IPA #11
Partigyle-tekniikalla mäskätty vahva ja tiukasti humaloitu TRIPA. 


Pedal to the metal #12
Quattro IPAn niin sanottu "tippakalja", johon vielä lisättiin tummaa mallasta antamaan väriä. 


Keisari kännikala #13.1 & Puupää keisari kännikala #13.2

Panimon ensimmäinen pidempään kypsytelty olut, josta puolet sai kaverikseen rommissa uutettuja tammilastuja.


Paha pukki #14.1, #34 & Pahempi pukki #14.2

Panimon jouluolut, jota on nyt tehty jo kahtena jouluna. Ensimmäisenä jouluna tehtiin myös Pahempi pukki -tammilastuversio, joita Reittausblogikin maisteli.


Ursus arctos #15
Panimon kuusenkerkillä maustama brown ale. 


Hedelmäpeli-IPA #16
Aprikoosilla, persikalla ja sitruunankuorella maustettu IPA. Tämän oluen kanssa oli vähän käymisvaikeuksia. 


Château de Tammela - Brut Excellance #18, #26 & #33
Panimon viimeisenä valmistuneen insinöörin (Vílle) valmistujaisjuhlien alkumalja. Oluesta tehtiin pari eri koe-versiota ennen viimeistä erinomaista erää. Tätä pitäisi tehdä lisää.


Vulpes vulpes #19 & #41
 Kolmas versio panimon herkullisesta ruissaisonista


Drehorgelspielers kölsch #21 & #31
Appivanhempien syntymäpäiväjuhlille suunniteltu kevyt ja hedelmäinen olut. 


Numero 6 #22 & #27
Kysyttiin "onnistuisko tumma Leffe", no totta kai onnistuu. Erittäin onnistunut dubbel, tätäkin pitäisi tehdä uudestaan. 


Numero 10 #23.1 & Numero 10 - oak aged #23.2

Ensimmäisen Numero 6:n hiivakakun päälle pantu vahva belgi, josta puolet sai kaverikseen portviini-tammilastuja. 


Otetaanko pojat vähän simaa (kiljua) #24
Todella raikas ja kuiva vappusima.


Tohtori #25
Tohtorin väitöstilaisuuden karonkkaan suunniteltu olut. Etikettiin on otettu inspiraatiota erään Porin suunnalla toimivan pienpanimon ulkonäöstä. 


Täystyrmäys #28
Juhannukselle suunniteltu rukiinen DIPA. Tätä olutta ei vaan juhannuksena päästy maistamaan, koska 90% oluesta meni kegivian takia viemäriin. Meni sitä onneksi muutama litra pulloonkin.


Koivuniemen herra #29
Toinen juhannusolut, jota ei menetetty kegivioille. Koivunlehtisaison oli täydellinen saunajuoma. 


XXX-Hopfenweisse #30
Vuosittain järjestettäville Reiska-jalkapallon mm-kisoille suunnitletu palautusjuoma.


Pirjon pirtsakka omenasiideri #32
Aiemmin  mainituille appivanhempien synttäreille suunniteltu toinen juoma. Tämäkin siideri tehtiin ihan kaupan mehusta. Witbier-hiiva (Mangrove Jack's - Belgian wit) jätti kivan pienen makeuden ja kevyen mausteisuuden siideriin.


Omenasiideri 2017 vintage #35.1 & Sauternes oak aged #35.2

Panimon ensimmäinen siideri oikeista omenoista. Mehu käytiin puristamassa Nokialla ja sekaan liutettiin vähän kandisokeria nostamaan vahvuutta. Osa siideristä sai vielä kaverikseen Sauternes-jälkiruokaviinissä uutettuja tammilastuja.


Koe-erä No. 1 Wlp-351 #37.1 & WLP-500 #37.2.

Ensimmäiset panot panimon uudella isommalla laitteistolla, jossa oli tarkoitus vertailla eri hiivoja. Tämän lisäksi ensimmäisellä kerralla pantiin  Vol. 3 Proto IPAsta. 


 Musta kulta - Ronski imperiaali ruisportteri #38.1
Imperial versio vanhasta ruisportteristamme. 


Musta kulta - Sisuskalut sulattava ruisportteri #38.2
Ruisportteri, jota on maustettu kylmäuutetulla kahvilla, kaakaopavuilla, vaniljatangoilla, kirsikoilla ja chilillä. 

Musta kulta - Saastunut zombiportteri #38.3
Ruisportteri, joka kypsyi brettahiivan kanssa puoli vuotta. Todella mielenkiintoinen, kuiva, tumman hedelmäinen ja kevyesti funky portteri.


Valkoinen jänis #39 #45
Valkoinen jänis teki paluun kevyesti muunneltuna ja uudella etiketillä.



Craft kilju #40
NEIPAn, Viikinkisiman ja kiljun hybridi. Maustettu mangolla, ananaksella ja passionhedelmällä.



Vulpes vulpes: Marja - saison #41.2
Ruissaisonin marjoilla (Mansikka, mustikka & Vadelma) maustettu versio. 

Paratiisisaari #42
Raikas kesähelteille suunniteltu California lager.

Happamia sanoi kettu - kattilahapan #43
Panimon ensimmäinen kattilahapan. Olutta tehtiin neljällä eri tavalla: mango, aprikoosi, raparperi ja puolukka.

Gentlemannin yömyssy #44
Rukiinen barley wine.

Saison de Koskenlahti #46.3
Savolaisilla villihumalilla valmistettu saison. Vaikka humalat lisättiin kuumalla puolella, tuli niistä jokin kontaminaatio, joka antaa olueen mukavan raikkaan pienen happaman puraisun.

Brettanomyces de Koskenlahti #46.4
Brettahiivalla käynyt versio villihumalaoluesta.

"Orvaali" #47
Pitkään kypsytelty bretalla käynyt biere de garde. 

Ein Bier Bitte #50
Sahdin tippakalja, joka käytettiin lagerhiivalla.

Musti #51.1
Tumma ja vahva imperial stout.

Merirosvo Musti #51.2
Mustin maustettu versio, johon laitettu kookoslastuja, vaniljatankoja, kaakaonibsejä ja tammilastuja. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti